- we all deserve a little wanderlust -

yhyy. voisin itkeä kohta. en osaa kuvailla tätä tunnetta, oonko surullinen vai iloinen. Tää hetki on jostain syystä tosi haikea, koska kaikki on kerrankin niin hyvin.

Kuuntelen spotifysta akustista musaa ja katselen matkailukuvia netistä. Rantoja, vuoria, viidakkoja, peltoja... Ikävöin tuota kaikkea niin paljon. Vaikka pelkäänkin lentämistä, mikään ei ole niin vapauttavaa kuin tuntea se nousu. Mä ikävöin matkustelua niin paljon.

Ei sillä, etten olisi matkustellut paljoa. Nopeasti laskettuna lentokoneessa oon ollu ainaki sen 30 kertaa. Vain kerran oon käyny Euroopan ulkopuolella, New Yorkissa, mutta voisin silti sanoa että 16-vuotiaaksi oon reissanu aivan kivasti. Enkä vaihtais mitään. Mun vanhemmat suosii pakettimatkoja, joten tottakai kanarialla oon reissannu ( jouluna tulee muuten neljäs kerta), mutta esimerkiksi Liettuassa meillä oli vain lennot, ja kiertelimme keskellä yötä etsien hotellia. Mä nautin sellaisesta, tavallaan seikkailusta. Ja haluan kokea sellaista vielä niin paljon lisää.
Sit ku oon tarpeeks vanha (ja rikas) siihen, käytän vaikka kaikki rahat matkusteluun. Mä haluan nähdä Aasian ja Etelä-Amerikan. Jenkeissä haluaisin käydä Grand Canyonilla. Ja tottakai Australia. Matkustelu on mulle ihan oikeasti jotain niin pyhää, varsinkin viime vuosina kun mulla oli kotipaikkakunnalla hirveen paha olla. Mulla on korkean- ja ahtaanpaikankammo sekä jonkinsortin paniikkihäiriö, joten lentokone on tottapuhuen aika hirveä paikka näin kun miettii. Mutta oon viettäny siellä mun parhaat päivät pienestä asti joten oon pikkuhiljaa alkanu miettiä ettei mulla oo syytä pelätä. Vaikka kuolisin, oon eläny jo nyt niin täysillä kuin vain pystyn. Ja jatkan joka päivä eteenpäin. :-)

''pain is real but so is hope''-

Tänään oli hyvä päivä. Viikonloppukin oli hyvä. Oon tyytyväinen itteeni, vaikka rahaa kulu ehkä vähän liikaa. Mutta niin, tosi hyvä viikonloppu kaikin puolin!

Oon käyny ahkerasti lenkillä, ostin parit uudet vaatteet ja kävin parin kaverin kans kahvilla. En näe useinkaan kavereita vapaa-ajalla joten nyt oon tooooosi ilonen että sain viettää aikaa muidenki ku perheen kans. Huomenna taas koulua mutta rakastan mun lukiota ja ootan aina kouluun menoa. :D ( oonko vähän outo )

Koulunkäynnistä tykkään myös siks että mun uudessa lukiossa on eräs tyyppi, johon taidan olla vähän ihastunut. Tai en tiedä onko ihastuminen oikee sana, kuitenki ihailen kyseistä henkilöä ehkä liianki paljon ja joka välissä kun se kävelee ohi, mun pää kääntyy sitä kohti ja kaverit on varmaan aika helvetin sokeita jos ne ei ole vielä nähneet kuinka mä tuijotan sitä koko-ajan. Vähän outoa ehkä, mutta en kerro siitä sen enempää ( koska ketä kiinostaa )

Muttajuu, seuraavat kaksi viikkoa onkin sitten vähän rankempia :D koska koeviikko. Kauheaa opiskelua, oon alottanu lukemisen jo nyt ja silti valmistauduin jo siihen että niitä kuutosia tulee aika paljon. Toivottavasti kokeet menee hyvin, yritän ainaki panostaa. Joten jos kirjoittelu jää vähän vähemmälle niin se johtuu vain kokeista! :)

tämmöne (mukahieno) alotuspostaus

En oikeestaan ees tiä ketä varten tätä kirjotan. Taisiis, tottakai ilahdun jos joku näitä jaksaa lukea ja saa ehottomasti jakaa jos haluaa, teen tän blogin ihan vaan sitä varten että saan purettua ajatuksia jonnekki.

En aio kertoa itsestäni kovinkaan tarkasti, jottei ala vaivata että joku täältä mut tunnistaa. Sen voin kuitenki sanoa että olen alottanut lukion tässä jonkin aikaa sitten ja voisin sanoa että se oli elämäni paras päätös. Mennä sinne lukioon.

Yläaste oli pelkkää helvettiä. Ei mitään muuta. Kuten jo arvata saattaa, kiltit naapurintytöt jätetään pois porukasta heti alussa. Sun pitää juoda, polttaa, olla insta/ask.fame tai muulla tavalla elämässäs hirveen onnistunu ennenku sun kans voi julkisilla paikoilla liikkua. Älkää nyt takertuko siihen jos yläaste oli juuri sulle tosi ihanaa aikaa ilman nuita, pääpointti on että joissain kouluissa se ns. 'porukka' koostuu juuri noista jotka kokee olevansa jollain tavalla arvokkaampia kun niillä on hakija ja enemmän vapauksia. En mä sit koskaan päässyt porukkaan ja ne oli ehkä elämäni paskimmat 3 vuotta. Olin ihan satavarma että tämmöseksi se minun elämä nyt jäi, kaikki nähty ja voisin vaikkaa lopettaa elämisen tähän paikkaan. Vaikka eihän se sillon mitään elämistä ollu. Enemmänki selviytymistä.

Sit alko lukio. Uus paikkakunta, uudet kaverit. Oon itkeny tän koko kuukauden onnesta koska ei sitä vaan vieläkään tajua, en ole ennää huonompi ku muutkaan ja voin olla just tämmöne ku haluan. En sitten tiä onko lukiossa vain aikuismaisempaa porukkaa vai oliko mun entinen koulu harvinaisen paska. Oli miten oli, mä en halua muistella mun yläaste aikoja. Ne oli hirveitä, siinä kaikki.

Aattelin siis että mikäs sen parempi ajankohta alottaa tällane blogi kuin nyt. Uus elämä eessä ja kaikki hyvin. Ainakin toistaiseksi. Jos jossain vaiheessa alkaa mennä paskemmin nii mikäs siinä, aina löytyy niitä jotka jaksaa lukea toisten kärsimisestä :-) eimuuta, adios